Rekisteröitynyt 15.10.2017 19:05:42
Nähty 127 päivää sitten
Sukupuoli Mies
Viestejä 862
Tageja annettu 15
Vierailuja 2 915
Medioita 8
Medioiden näyttökerrat 3 188
Plussia 135
Saavutuksia Ei ole
[ Profiili | Mediat | Syötteet ]
+3      
Harhailin harjanteilla. Jostain syystä tiesin olevani unessa. Unessa kaikki olisi mahdollista, ja unessa osaisin lentää. Niinpä hyppäsin harjanteen reunalta ja liidin kuin kotk… Mitä helvettiä? Heräsin harjanteen nurkalta, kolmekymmentä metriä alempana. Vain onnekkaan turpeat sammaleet olivat pehmittäneet laskuani. Olinko todella vain unissa kävellyt harjanteen reunalle ja hypännyt? Voi perkele. Lienin silti vielä hengissä, mutta kuinka monen luunmurtuman ja sisäelimiä repineen pudotuksen jälkeen. Olinko halvaantunut? Tässäkö makaisin keskellä metsää kenenkään tietämättä olinsijojani loppuelämäni. Ei helvetti sentään minun kanssani taas. Kyllä aina saa hävetä.

Näin vain mäntyjen tuuheat latvat ja niiden takaa pilvipoutaisen taivaan, jolle aamuaurinko piirsi värejään. Kuulin havujen havinan ja metsän sisäisen rapinan. Kauanko tässä vielä makaisin? Kuolemaani saakka, saatoin pitkäksi käyvää aikaani arvata. Ei tämä nyt jumalauta ole todellista. Että ihan omia ehtojani unissakävelin ja hyppäsin jyrkänteeltä. Eiväthän he edes kylällä uskoisi, että olin unessa, luulevat että täysissä sielun ja ruumiin voimissa loikkasin. Kuka sellaista tekisi? En minä ainakaan! Helvetti että saa taas hävetä.

Aikani maattuani asteli karhu nuuskimaan minua. Makasin paikoillani kun en muutakaan voinut. Kontio nuuhki minut läpikotaisin, mutta lopulta ei onnistunut kiinnostumaan minusta enempää. Enkö kelvannut vai? Jos olisin saanut huudetuksi, olisin valinnut valitut sanat vain metsän kuningasta varten, ja niin olisin rumasti ne lausunut. Vaan mesikämmenen mielenkiinnon loputtua hän väänsi tortut suoraan viereeni, myötätuulen ohjaillessa suoliston läpikäyneen marjan tuoksua hajuaistini poimittavaksi. Vaan viimeinpä selvisi sekin, karhu todella paskoo metsässä. Mutta mitäpä minä näillä nippelitiedoilla täällä varpujen päällä maatessani tekisin.

Kahta päivää myöhemmin lauma partiolaisia tulivat tökkimään minua kepeillään. En tietenkään kehdannut myöntää, että olin elossa, joten leikin kuollutta. He kutsuivat paikalle partionjohtajan, joka yritti herätellä minua. Parhaani yritin, mutta satuin räpsäyttämään silmiäni. Silloin partionjohtaja teki johtopäätöksensä, että olin vielä elossa, vaikkakin pahasti halvaantuneena. Voi vittu. Minut noudettiin paareilla pois metsästä ja vietiin sairaalaan. En kehdannut tässä vaiheessa enää myöntää, että huomasin raajojeni toimivan moitteettomasti, enkä ollut murtanut luutakaan.

Omaiset kuljettivat minua pyörätuolissa ja syöttivät minua. He pesivät minut ja pyyhkivät perseeni. En olisi enää pystynyt kertomaan heille tässä vaiheessa, että olin täysin kunnossa, en olisi kestänyt sitä häpeää. Pian minusta tehtiin kansainväliseen lehteen juttu, ja joku kirjailija halusi kirjoittaa kirjan tapahtumista. Enää ei yksinkertaisesti voinut perääntyä, oli pakko esittää neliraajahalvaantunutta vihannesta. Ei saatana miten hävettikään.

Lopulta omaisten suostumuksella tapauksestani tehtiin dokumentti, jossa kaikki kerrottiin aivan täydellisen päin persettä; asiat eivät menneet lainkaan kuten siinä kuvailtiin, mutta mitäpä minä olisin enää voinut asiaan puuttua, koko kansan koko rampa kun jo olin.

Vuodet vierivät, ja minä istuin pyörätuolissa ruokittavana ja pestävänä. Kyllä että tosissaan hävetti.
[ 2 viestiä | ]