Vahvista vain häiriökäyttäytymistä hyvittelemällä eläintä välillä. Tämän takia monet pikku koirat on niin sekasin. "Se on niin söpöä, kun se tekee noin." Voi vittu...
100 vuotta sitten muijan vanhemmilta tuotiin kissanpentu minun vanhempieni naapuriin (perhetuttuja) yksinäiselle vanhemmalle naiselle. No, siellähän kissa eleli herroiksi ja oli suuri kuningas ja oppi kyllä omalaatuiseksi kaveriksi, kunnon ylimieliseksi ja sellaiseksi, että jos kissalla sattui olemaan paha päivä, se sen osoitti. Kissa hiippaili rapussa ja hengaili päivisin muutaman tunnin vanhempieni tykönäkin aina.
Kerran olin taasen vanhemmilla ja kissa ryppyili siinä jotain (kissalla oli jo vähintään 5 vuotta ikää silloin) ja vähän toruin sitä, että oles nyt siinä. Kissa hiippaili eteiseen ja näytti siltä, että ei itsekään tiedä haluaako ovesta pihalle vai jäädä sisälle vai mennä sänkyyn vai mitä... ja kävi perkele käteeni kiinni. Nappasin refleksillä saman tein kengän eteisessä ja täräytin kissaa päihin. En nyt lujaa, mutta tarpeeksi, että kissa oli kenkien seassa kenkätelineessä. Sieltä se nousi tietysti ja silmät löivät lieskaa. Olin edelleen kenkä toisessa kädessä, että tuleekos tappelu.
Kissa tuijotti kiukusta kihisten, mutta ei sanonut pihaustakaan. Tuijotuksen jälkeen meni ovelle ja sanoi mou, päästin kissan pihalle ja meni kotiinsa nenä ja häntä pystyssä.
Seuraavan kerran kun olin vanhemmilla kylässä, kissa tulee taas kylään... tulee eteisestä määrätietoisesti kohti, sanoo mau ja puskee jalkaa kerran. Se perinteinen, minkä kissat tuollaisessa tilanteessa tekevät ja tulevat katsomaan "onko meillä välit okei". Rapsutin korvan takaa vähän, kissa hiippailee nenä ja häntä pystyssä pois ja kaikki oli taas okei. En muuten muista, että kissa olisi sen jälkeen pahaa päiväänsä minulle osoitellut... ja kissa eli vähän alle parikymppiseksi asti...