Mikähän lie lateraalikonnotaatio ja kompilaatiokonteksti?
"Kriitikko ei kuitenkaan voi pitäytyä arvostuksiin, jotka perustuvat vain olemassa olevaan taiteeseen. On uskallettava käydä jatkuvaa dialogia muuttuvan taiteen kanssa.
Taidekritiikki ei ole luonteeltaan preskriptiivistä eli sen arvioimista, miten taideteos täyttää edeltä määriteltyjä kriteerejä. Se on deskriptiivistä eli uusia teoksia kuvailevaa, tulkitsevaa ja arvottavaa toimintaa. Jokaisesta teoksesta pyritään löytämään sen ainutlaatuisuus ja omin luonne.
Teoksia ei arvioida tyhjiössä, vaikka vertailukohtia ei laitettaisi ilmi. Vertailu aiempiin teoksiin ei puolestaan merkitse suoraa arvottamista. Poikkeaminen totutusta ei sinänsä tee teoksesta hyvää eikä huonoa.
Taidekritiikki on täynnä paradokseja, sisäisiä ristiriitoja. Paljon on keskusteltu muun muassa siitä, missä määrin kritiikki on journalismia ja missä määrin taiteentutkimuksen alaan kuuluva populaarin kirjoittamisen laji.
Kriitikkokunta ei ole täysin tiedostanut, että konservatiivisena mediana pidetty sanomalehti on tosiasiassa muuttunut dramaattisesti viime aikoina. Ei ole ollut helppoa löytää luontevia tapoja toimia uudenlaisessa ympäristössä. Kritiikin pinnallistuminen, banaalin henkilöjulkisuuden piirteet sekä kritiikkitekstien lisääntyneet virheet selittynevät osin tästä. Laatu tuntuu huononneen niin free lance -kriitikoiden kuin kulttuuritoimittajienkin teksteissä.
Ongelmaa kärjistää se, että yhä useammat taiteentutkijat ovat eristäytyneet omaan tieteen maailmaansa. Moni tutkija ei kerta kaikkiaan osaa kirjoittaa sanomalehden yleisölle, ja toiminta kriitikkona taitaa jo enemmän haitata kuin edistää tieteellisellä uralla etenemistä.
Kriitikot mieltävät itsensä lehden lukijoiden palvelijoiksi, ja kritiikkiä kirjoitetaan nimenomaan taiteen kuluttajille. Kritiikkien lukijoista enin osa kuuluukin tähän joukkoon, mutta dramaattisimmin kritiikki vaikuttaa taiteen tuottajiin."